Aikuisena peliharrastuksen aloittaminen ei välttämättä ole kaikkein helpointa. Uuteen harrastukseen suhtautuu yleensä uteliaisuudella, mutta välillä aikuisten pikku iltamissa mietin, että kehtaako tästä kertoa kenellekään.

Aloitin vasta uudessa työssä. Sehän tarkoittaa myös uusia työkavereita eli ihmisiä, jotka eivät tiedä minusta mitään. Mietin, millaisen kuvan haluan antaa itsestäni. Tiedän, etteivät kaikki mieti tällaisia juttuja tavatessaan uusia ihmisiä, mutta minä mietin. Ehkä sama on käynyt sinunkin mielessäsi, koska olet tullut tämän postauksen pariin. Uudella työpaikalla päätin mainita peliharrastuksen kaiken muun harrastamisen ja tekemisen ohella. Koin ihmeellisen sisäisen rehellisyyden tunteen.

Minä siinä näytin näille uusille, aikuisille tuttaville, millainen oikeasti olen.

Olen aikuinen nainen, joka on hurahtanut konsolipelaamiseen aikuisena. En ole lapsuudesta asti elänyt pelimaailmoissa. En ole tuttu monienkaan pelitermien kanssa. Haparoin tässä uudessa maailmassa kuin baby-boomer tietotekniikan parissa. Iloitsen peleistä kuin lapsi syntymäpäivästään. Kun lapsi miettii, mitä paketista löytyy, minä mietin, millaisen tarinan seuraava peli eteen avaakaan. Kuinka haastava peli on? Millaisella hahmolla saan pelata? Millainen grafiikka pelissä on, ja onko pelissä riittävästi monipuolista tekemistä? Tarvitsenko ehkä päättelykykyä vaiko nopeutta?

Pelit voivat tarjota niin monipuolisia kokemuksia, ettei niitä oikein pysty kaikkia luetteloimaan. Kokemukset kun ovat kaikille yksilöllisiä.

Somea käyttävillä aikuisilla on tavallaan peliharrastus

Onko aikuisen peliharrastus hyväksyttävämpää, jos sitä on harrastettu lapsuudesta asti? Voiko aikuisena aloitetulle peliharrastukselle saada hyväksyntää toisilta aikuisilta?

Varmasti sama vastaus sopii tähän kuin muihinkin harrastuksiin. Täytyy löytää samasta aiheesta kiinnostuneita ihmisiä. Aikuisille, jotka eivät pelaa, tai joita ei tämä aihe kiinnosta, on turha selittää pelimaailmasta kohoavaa innostusta. Se täytyy kokea itse.

Hauskinta tässä ehkä on se, että monet aikuiset tietämättään pelaavat päivittäin. Some nimittäin on rakennettu pelien koukuttavuudesta inspiroituen. Sen sijaan, että kerättäisiin timantteja tai kolikoita, somessa kerätään tykkäyksiä, kommentteja ja tutkitaan nettiä hyvien juttujen toivossa. Peleissä tongitaan arkkuja hyvän sälän toivossa.

Somessa osallistumme peliin, emmekä aina ymmärrä olevamme siinä osallisia. Sosiaalinen media voi olla myös pelin sisällä, joten ilmiöt ovat hyvinkin paljon toisiinsa lomittuvia. Pelkkien pelien kohdalla koen, että erilaisten valintojen tekeminen on someen verrattaessa helpompaa.

Suurin osa ihmisistä nauttii pelaamisesta

Kukapa ei tykkäisi pikku dopamiiniruiskauksesta suoraan sisimpään. Mitä tämä kertoo ihmisyydestä? Senkö, että me somea käyttävät aikuiset oikeasti tykkäämme peleistä ja haluamme pelata?

Kukaan ei ole kertaakaan sanonut pahaa pelaamisestani. Siksi kirjoitankin tämän postauksen ajatellen niitä, joiden tekemisiä jotkut moittivat. Kehotan teitä pelaamaan senkin edestä, huomioiden tietenkin terveys, ikärajat ja raha.

Aikuisellakin on lupa löytää peliharrastus. Vaikka joidenkin mielestä se on lasten ja nuorten juttu.

Pelaamisiin, Tiia

Aikuisten pelaamisesta on kirjoitettu hauskasti myös YLEllä vuonna 2019: ”Aikuisten pelaamista väheksytään yhä – 71-vuotias Ulla pelaa räiskintäpeli CS:ää: ”Ihmiset suhtautuvat negatiivisesti kaikkeen, mistä eivät tiedä mitään”

Viihdevintiöiden sivuilta löytyy mielenkiintoinen postaus pelien ja somen lomittumisesta: Tiedä mitä lapsesi pelaa – pelikin voi olla sosiaalinen media.

Myös monet sovellukset sisältävät pelillisiä elementtejä. Muutama hyvä esimerkki löytyy aikaisemmasta artikkelistani: Tiia testaa: 4 sovellusta keskittyneempään työskentelyyn.