Kirjoittaminen sai uudenlaista syvyyttä, kun luin joskus nuorempana väitteen, että kirjoittaminen on näkyväksi tehtyä ajattelua. Sama juttu on tullut vastaan sen jälkeen monta kertaa, ja ehkä se on toisille aivan selvää, mutta mulla se tönäisi tuolloin jotain uuteen asentoon. Ainakin tunteiden kohtaamisesta tuli sen jälkeen helpompaa. Aloin ehkä kokea selvän yhteyden kokemusten ja mielentilan muutoksen välillä. Enää asiat eivät olleet pelkkää ajatus-savua, vaan ne saivat ymmärrettävän ja näkyvän muodon.
Olisipa kiinnostavaa nähdä, miten elämä olisi mennyt, jos ei olisi tullut tartuttua kynään kouluelämän ulkopuolella. Miten selviytyisin elämän hankalista tilanteissa? Miten ajattelisin? Olisinko erilainen ihminen?
Mitä kuuluu kirjoittajaminälle?
Jos käsikirjoituksen kanssa on haasteita, ajaudun aina kirjoittamaan niistä. Jotenkin kirjoittaminen vain tuntuu olevan vastaus kaikkeen. Loin kirjaprojektinkin rinnalle työpäiväkirjan. Se on ollut harmillisen tehottomalla käytöllä viimeaikoina ja kirjoittajaminä on jo alkanut vähän moittia mua siitä.
Kirjoittajaminää sanotaan myös sisäiseksi kirjoittajaksi. Jos kirjoittajaminä on sulle uusi käsite niin sillä tarkoitetaan tietenkin kirjoittajaa itseään. Ei siis ole kyse sairaudesta, jossa persoona olisi jakautunut. Sisäinen kirjoittaja on yleinen käsite kirjoittajien keskuudessa, jonka avulla voi pohtia omaa kirjoittamistaan. Kirjoittajaminää kuuntelemalla monet kirjoittamisen haasteet voi ottaa tarkasteluun niin ettei muu elämä kärsi siitä, jos luovaprosessi meneekin alamäkeen.
Itselläni sisäisen kirjoittajan kanssa keskustelu tapahtuu vuoropuhelun muodossa, jossa mielikuvaa käyttämällä keskustelen kirjoittajaminän kanssa. Erityisesti silloin, kun kirjoittaminen on vaikeaa, eikä motivaatiota tunnu löytyvän, aloitan kysymällä itseltäni esimerkiksi näin:
Mitä voisin tehdä, jotta kirjoittaminen tuntuisi mukavammalta?
Kirjoittamisjumi jatkuu yleensä yhtä pitkään kuin siihen johtaneita syitä jaksaa vältellä. Moniin epämukaviin olotiloihin löytyy lähes aina vastaus, kun katsoo sisäänpäin. Kirjoittajaminän tunteminen auttaa ymmärtämään sitä mitä teen. On helpompi suhtautua luovan prosessin vaiheisiin tuomitsematta ja myötätuntoisesti, kun kuvittelee tunteet jollekulle toiselle. Tunnetaidoissa tätä kutsutaan etäännyttämiseksi.
Onhan se aika vaivalloisen kuuloista, sanoo joku.
Vaivan arvoista, sanoo toinen.
Minä sanoisin, että jos vanhat keinot eivät tepsi niin kannattaa kokeilla.
Siinäpä pitkästä aikaa vähän pähkinää pureskeltavaksi. Ainakin mulle, sillä niin vain monta muistikirjan sivua täyttyy kirjoittajaminän kanssa käydyistä juttutuokioista. Käytännössä ne eivät kovin paljoa eroa päiväkirjan kirjoittamisesta.
Tuleeko sulla pohdittua asioita kirjoittamalla vai käytätkö ehkä jotain toista keinoa?
Onko sisäinen kirjoittaja tuttu käsite?
Aurinkoa ja kirjoittamisintoa sun kevääseen <3
Tiia
Lue myös: Miltä tuntuu kirjoittamisen tarve?